OTTELUT 2017

Takaisin
Harmittava tappio Herculekselle

KuFu98 taipui harmittavasti Herculeksen kotikentällä 2-1 tappioon. Hirmuisella vimmalla varsinkin toisella jaksolla päälle painaneet kuopiolaiset eivät saaneet kaivattua tasoitus- tai voitto-osumaansa, vaan Hercules juhli päätösvihellyksen jälkeen voittoa.

Ottelu sai KuFu98 kannalta unelma-alun, kun Eetu Pellikan kovan keskityksen Hercules-maalille ohjasi sisään epäonnekkaasti isäntien Markku Huoponen. Siniset painoivat johtomaalinsa jälkeen peliään Herculeksen päätyyn ja 0-2 roikkui ilmassa, kun samainen Pellikka pääsi tuhannen euron maalipaikkaan, joskin tällä erää Hercules-kassari Aleksanteri Patronen vei pidemmän korren nuoren kuopiolaistalentin edestä torjuen pallon kulmapotkuksi.

Kuin varkain Hercules nousi tasoihin, kun Patrosen pitkän avauksen jälkeen Sinisten alakerta sekoili jo hieman vaaratilanteen jälkeen siten, että pallo vietiin pilkulle. Mikko Suomelan ensimmäisen rankkarin Jussi Vlasov otti kiinni, mutta avustava tuomari näki Vlasovin tulleen liikaa tilanteessa vastaan ja rangaistuspotku uusittiin. Toista Suomelan vasempaan alakulmaan kohdistettua yritystä Vlasov ei enää saanut kiinni, vaikkakin oli lähellä senkin torjuntaan, 1-1. Kirsikan Herculeksen kakun päälle sitten asetteli Suomela illan toisellaan, kun Sami Karjalaisen kova keskitys kimposi Suomelan rintakehästä KuFu-verkon perukoille, 2-1. Aivan jakson viime minuutilla pääsi Peetu Pöyhönen oivaan laukaisupaikkaan, mutta Herculeksen puolustus kipua uhmaten heittäytyi pallon eteen, joka oli painumassa takakulmaan, eikä tasoitusta nähty.

Toisella jaksolle Siniset tekivät pari vaihtoa ja maalipaikkoja saatiin luotua useitakin ja nyt molempien laitojen kautta. Kertaalleen pallo toimitettiin jo verkon perukoillekin Patrik Alaharjulan puskulla, mutta avustava näki Santeri Saarenkunnaan puskusyötön lähteneen paitsio-asemasta, joten maali hylättiin.

Yritystä Sinisiltä löytyi, eikä usko loppunut missään vaiheessa. Mutta niin Saarenkunnaan avopaikasta lähtenyt kuti maalin ylitse, Pellikan pari kovaa pommitusta ja Joonas Nissinen laukauksen jääkiekkomaalivahtimaisella "hanskakäden torjunnalla" selvittänyt Patronen pimensi kuopiolaiskärjet.

Jouni Jäntti; " Kyllähän meillä jätkät antoivat kentällä kaikkensa, mutta palloa ei meinata saada millään vastustajan maaliin. Luomme riittävän määrän maalipaikkoja voittaaksemme pelejä ja itse kenttäpelimme toimii mukavasti. Tehtyjen maalien sarake kertoo olennaisen, missä ongelmamme tällä erää ovat ja mihin meidän pitää keksiä lääkkeet ongelman ratkaisemiseksi. Pelaajamme osaavat pelata, nyt pitää löytää sopiva herkkyys maalipaikkoihin, niin hyvä tästä vielä tulee. Tornion reissu on edessä seuraavaksi ja otamme sen suurena haasteena. Jokainen peli kehittää pelaajiamme ja kun selätämme vaikeudet, niin olemme entistäkin vahvempia. Lujaa treeniä, kova työ kyllä palkitaan."

Siniset matkustavat La 17.6 historiansa ensimmäistä kertaa Tornioon ja vastassa on TP-47. Kertaalleen joukkueet ovat kohdanneet Kuopiohallissa Suomen Cupissa v. 2012. Tällöin Ykkösessä esiintynyt TP-47 voitti numeroin 4-1.

*** Eetu Pellikka
** Joel Vartianen
* Joonas Nissinen

Hercules; Markku Huoponen, Aleksanteri Patronen, Santeri Ukkola, Timo Peltola, Henry Mäkäräinen, Iiro Vandell, Jerome Ogbuefi, Karam Hadhoud(52 min Eliah Junior Obagbemiro(v)), Aleksi Kylmälä(85 min Arno Kandelberg), Sami Karjalainen, Mikko Suomela(v)(66 min Mika Vihavainen).
Vaihtoon; Pyry Yrjänäinen, Nathan Ifeanyi, Omar Al-Kubaisi.

KuFu98; Jussi Vlasov, Reetu Räsänen(v), Nuutti Tykkyläinen(62 min Hamed Coulibaly), Eetu Pellikka(v), Peetu Pöyhönen(v), Patrik Alaharjula, Mikko Pitkänen, Joonas Nissinen, Jiri Nissinen(46 min Joonas Väisänen), Santeri Saarenkunnas, Ali Al-Musawi(46 min Joel Vartiainen).
Vaihtoon; Sami Juvonen, Eetu Inkeroinen, Antti-Ville Räisänen, Joona Hiltunen.

Hercules - KuFu98 2-1, (2-1).
4 min 0-1 oma maali
14 min 1-1 Mikko Suomela rp.
24 min 2-1 Suomela