OTTELUT 2017

Takaisin
Sinisten matka jatkuu lauantaina Jääskeläisen Auton kyydillä Ouluun jo kauden avauksessa tutulle Castrenin tekonurmelle. Edessä on kaksi vieraspeliä ennen pientä Juhannustaukoa, joten nyt olisi oiva suuntaus muuttaa ottelutilastoa voitolliseksi. Koko alkukauden varsin mallikkaasti pallolliseen peliin pyrkineet KuFu98 on jäänyt viime peleissä hieman tehottomaksi maalipaikoissaan ja näihin ongelmiin on pureuduttu viikon treeneissä.

Jouni Jäntti; "Meillä on joukkueessa hyvä tekemisen meininki ollut koko talven ja kevään ajan ja pelaajamme ovat harjoitelleet hyvin ja vaikka nyt viime peleissä tulostaso on jäänyt hieman odotettua alhaisemmaksi, niin en ole lainkaan siitä huolissani. Keskitymme pelaajien yksilölliseen kehittymiseen ja väistämättä tilanteessa, joissa pelaajia tulee kasattuina peleihimme KuPS:n liiga- ja A-junioreiden ringistä ja meidän omista pelaajistamme, se näkyy väliin heikompina tuloksina tauluilla pelien jälkeen. Sitä kohtaa pyrimme petraamaan jatkossa."

Sinisten alkukauden saldo on tasainen; 2 voittoa -- 2 tasapeliä -- 2 tappiota, maalisuhde 9-6, sarjasijoituksena 7. Herculeksen saldona on 1 voitto -- 3 tasapeliä -- 2 tappiota, maalisuhde 10-11, sarjasijoituksena 9.

Herculeksen tehokkaimpia ovat olleet Mikko Suomela (4), Abdul Sesay (2) ja Sami Karjalainen (2). Herculeksen kaikki pelit alkukaudesta ovat olleet tiukkoja taistoja, joista olisi voinut ropsahtaa laariin suurempikin kasa pisteitä nyt saadun (6) lisäksi.

Sinisten kokoonpanosta puuttuvat jalkavaivaiset Joona Lautamaja ja Ilkka Iivonen sekä käsivammaansa poteva Juuso Pöyhönen. Lautamaja ja Iivonen ovat harjoitelleet joukkueen mukana, joten heidät nähtäneen jo kesäkuun aikana. Kokoonpano ratkeaa perjantaina, joten lauantaina katsastetaan, ketkä nälkäiset KuFulaiset matkustavat Ouluun pistejahtiin.

Nyt lauantaina on kyseessä historian ensimmäinen joukkueiden välinen kohtaaminen. Se, kumpi vie pisteet vai päädytäänkö pistejakoon, selviää lauantaina klo 19.00 ottelun päätyttyä!