OTTELUT 2017

Takaisin
Sinisille taistelutasapeli TP-47 vastaan

Koko ottelun ajan Torniolaisten puolustus sumppua vastaan hyökänneet Siniset saivat ottelun lopulla kaivatun tasoituksensa Antti-Ville Räisäsen maalatessa kaksi minuuttia ennen varsinaisen peli-ajan päätöstä. Ottelun avauspuolikkaalla melkoisella Jaakko Pyynyn 25 metristä lähteneellä "syksyn tippuvalla lehdellä" lauotulla maalilla aina päätösminuuteille johtaneet vieraat antautuivat 1-1 tasapeliin. Pyyny tiedettiin jo ennalta vaaralliseksi pelimieheksi, mutta niin vain mies yllätti nuoren Sinisten joukkueen laukauksellaan. Mies väläytteli kutiaan pariin kertaan pelin aikana ja 13 tehtyä maalia lohkossa ovat oiva näyte miehen taidoista.

Pirteällä jalalla pelissä esiintynyt kotijoukkue loi avausjaksolla kulmapotkuistaan (8 kpl) vaarallisia maalipaikkoja ja kertaalleen Mikko Pitkänen jatkoi pallon jo tolppaankin saakka, mutta TP-47-veskari Tatu Kujanpää selviytyi tilanteista voittajana. Molemmilta laidoilta ja tällä erää myöskin keskikaistan kautta tilanteita luonut KuFu98 yritti sinnikkäästi punnertaa Torniolaisten sumppua auki ja varsinkin nopean avausmaalinsa jälkeen torniolaiset olivat varsin sitkeitä puolustustaistelussaan. Jordan Rousen ja Radik Akhmetkhanovin jätkämäisyys puolustuksessa veivät mehuja pois KuFun nuorukaisilta.

Toisella jaksolle TP-47:n jalka alkoi painamaan jatkuvan puolustamisen seurauksena ja paine vieraiden maalilla alkoi kasvaa. Ensin Santeri Saarenkunnaan 30 metrin läpisyöttö löysi keskelle leikanneen Joonas Nissisen, mutta Kujanpää TP:n maalilla selvitti tilanteen osin onnellakin hyödykseen. Sitten Joonas Väisänen tarjoili pariinkin otteeseen laatupaikkoja Patrik Alaharjulalle, mutta mies ei osunut tällä erää maalipuiden väliin, vaikka kuinka hänelle tarjoiltiin maalipaikkoja. Nuorukainen yrittää hurjasti, mutta tällä erää maalihanat tuntuvat ruostuneen niin lujaa kiinni, että valmennuskaksikko Mike Keeney--Tero Taipale saa keksiä uusia keinoja hanojen aukaisemiseen jatkopeleissä.

Kertaalleen Siniset saivat iskettyä pallon verkkoon laitavapaapotkustaan, mutta hetkeä ennen maalia oli TP:n puolustusta rikottu ja maali jäi hyväksymättä. Kaivattu maali ja tasoitus syntyi lopulta aivan ottelun peli-ajan päätösminuuteilla, jolloin Joona Lautamajan hienon tarjoilun päätti verkon perukoille kuntoutuva Antti-Ville Räisänen komealla puskullaan. Maalinsa jälkeenkin Siniset myllyttivät hakien voitto-osumaa, mutta tällä erää sitä ei enää onnistuttu hankkimaan.

Ottelu oli kuitenkin hyvää jalkapallopropagandaa omien juniorien esiin marssiin aikuisten peleihin. Vaikka kuinka hallitsisit ottelua, niin lopulta tehdyt maalit ratkaisevat ja näkyvät tulostaululla. Ottelu kulki Sinisten hallinnassa pitkälti 75 %:sti, joskin muutamat yksilöt erottuivat Torniosta vaarallisesti. Sinisten rentous ja itseluottamus maalipaikoissa, niiden lisääminen, niin lopputulokset alkavat näyttämään Sinisille suotuisasti.

Mike Keeney ottelun jälkeen; "Olimme hyvällä jalalla liikkeellä ja vastustaja oli hankala. He olivat fyysisiä, aikuisia pelaajia, jotka olivat suuri haaste meidän nuorille pelaajillemme. Pelaajamme oppivat tällaisista peleistä parhaiten ja he ovat joka pelissä valmiimpia. Vaikka kuinka hallitset ottelua, on sinun opittava iskemään vastustajan heikkouksiin ja rangaistava niistä. Puolustuspelimme toimi ok, hyökkäyspelimmekin paranee pikkuhiljaa, joten olen luottavainen loppukauden peleihimme. Kakkonen on iso haaste jokaisessa pelissä, välillä tulee epäonnistumisia, mutta ne kasvattavat ja ne selätettyämme olemme vielä vahvempia ylittääksemme isommatkin haasteet. Torstaina on uusi haaste Kajaanissa."

Sinisten pelit jatkuvat jo tulevana torstaina Kajaanissa Hakan vieraana. KajHa pelaa samoista sijoituksista Sinisten kanssa, joten todella panokselliset ottelut jatkuvat Sinisten nuorukaisilla. Nämä ovat todella herkullisia matseja, joiden vuoksi on talvi harjoiteltu. Nyt vain tekemään tulosta ja sitä, mitä Siniset parhaiten osaavat; pelaamaan kehittävää, tuloksekasta ja nautinnollista jalkapalloa.

Kotoisella Areenalla Siniset esiintyvät vielä kahdesti kuluneella kaudella; LA 16.9 KuFu98 - OTP klo 17 ja LA 30.9 KuFu98 - JBK klo 14.

*** Reetu Räsänen
** Nuutti Tykkyläinen
*Santeri Saarenkunnas

KuFu98; Miika Töyräs, Reetu Räsänen, Joona Lautamaja, Nuutti Tykkyläinen, Patrik Alaharjula, Joonas Väisänen(81 min Eetu Inkeroinen(v)), Mikko Pitkänen, Joonas Nissinen(90+3 min Ilkka Iivonen), Antti-Ville Räisänen, Santeri Saarenkunnas, Joona Hiltunen(77 min Ali Al-Musawi).
Vaihtoon; Sami Juvonen, Roope Kuosmanen, Myan Doot.

TP-47; Tatu Kujanpää, Jordan Rouse, Samuli Lätti(83 min Matias Ojanaho), Jaakko Pyyny, Radik Akhmetkhanov, Joni Lehosmaa, Ville Moilanen, Juho-Teppo Berg, Eetu Närhilä(46 min Aleksi Isomäki), Jesse Numminen, Thomas Koroma(89 min Anton Sarkkinen).
Vaihtoon; --

KuFu98 - TP-47 1-1, (0-1).
11 min 0-1 Jaakko Pyyny
88 min 1-1 Antti-Ville Räisänen (Joona Lautamaja)